Mistähän lähtisi purkamaan tätä vyyhtiä, murheista kertominen kun ei ole koskaan mukavaa. Ensimmäinen murhe on meidän mummu-koira, Nuka oksentaa jälleen. Nukan ruoansulatus on niin tahmeaa että ei kestä mitään muutosta ruokinnassa. Mutta kait se pitää alkaa hyväksymään että Nuka on vanha...

Rosi pikku-retku on saanut viettää myös kovia aikoja. Muistan kun Tarja ja Ville olivat huolissaan Rosin vaisuna olemisesta jo muutama kuukausi sitten mutta en minäkään osannut edes pahimmassa unessa kuvitella mitä tämän takana on. Sitten kun sain videonpätkän koirasta ja sen jälkeen röntgenkuvan niin totuus alkoi paljastua ; Rosille ei ollut lähtenyt kehittymään lainkaan lonkkamaljoja   Rossun reisiluun päät olivat siis vailla "pelikaveria" ja muljusivat vapaana. Lonkkanivelhän on rustoa sikiöaikana ja lähtee luutumaan siitä sitten pennun kasvaessa mutta Rosilla näin ei lähtenyt sitten käymään ollenkaan.

No onneksi Rosi saatiin muutaman päivän varoitusajalla leikkaukseen, leikkaus meni hyvin ja pikkuretku on saanut elämänsä takaisin. Paraneminen on lähtenyt hyvin käyntiin ja Rosi saa toivottavasti viettää vielä monta, monta vuotta Tarjan, Villen ja poikien ilona. Ensimmäinen "tuomio" kun oli että koira on lopetettava mutta onneksi ei kuitenkaan käynyt näin. Mikä on sen pahempaa kuin olla muutaman kuukausi kauan odotetun pennun kanssa ja sitten joutua luopumaan omastaan...

Me jouduttiin luopumaan omastamme 5.1.2011 kun Ukin voimat ehtyivät.  Kaija Koon laulun sanoja muokaten saan kerrottua sen kaipauksen parhaiten. Minä synnyin silloin aikoinaan Ukin päivänä - Ukki lähti Nannan syntymäpäivänä...

Se oli kaunis talvi päivä
Säteet auringon sinkoili pinnalta jään
Ukki toiveikkaana taivaalle katsellen
Viritti verkkojaan

Ukki koskaan kertonut ei
Että vuodet menneet häneltä voimia vei
Ei edes pyytänyt ymmärtämään
Että hän tahtoi vain yli sinisen järven soutaa
Ukki lähti ikävä jää

Viimeinen hetki niin hieno niin hento
Lempeät tuulet Ukin saattoi matkaan
Hän oli vapaa niin kuin sudenkorento
Reissulta jolta ei palannutkaan

Ei Ukki koskaan ehtinyt kertomaan
Mitä mielessä liikkuikaan
Silti minä tiedän sen ikuisen kaipauksen
Niitä tunteita minäkin tunnen

Hetken aallot ehti häntä kuljettaa
Vähän aikaa oli vapaa, piti vesien valtikkaa
Ja sitten ihan kuin yllättäin
Kai hän lähti pilviin
Puhtaan valkoisiin
Ainakin toivoisin niin

Viimeinen hetki niin hieno niin hento
Aurinko säteillään muistot kultaa
Hän oli vapaa niin kuin on sudenkorento
Ukki lähti aaltojen matkaan

On kai sen oltava niin
Jään kyyneliin
On kai sen oltava niin, oltava niin
Olkoon se niin

Ukkia kiittäen niistä kaikista yhteisistä reissuista, hetkistä, turvasta mitä saimme kokea