Niin ne syntyivät ekat bretonin pennut meidän taloon 13 vuotta sitten. Ei ollut hirveästi tietoa tai taitoa mutta tuurillahan ne laivatkin seilaa. Kyllä nyt hirvittää ajatella miten sitä silloin kaikki meni kuin itsestään. Tietysti kun ei tiennyt mitä kaikkea olisi voinut mennä vikaan niin ei osannut pelätä - mutta niinhän se on että tieto lisää tuskaa. Osa tästä pentueesta on jo paremmilla metsästysmailla mutta Kasse ainakin on hengissä. Oli jopa käynyt kyyhkyjä tässä menneellä viikolla vielä noutamassa, on siis tosi rautainen äijä. Ainakin omasta mielestään...

Pedon pentuja täällä odotellaan vesikielellä, tiedä vaikka vielä syntyisivät tälle päivälle. Limatulppia neidistä ainakin irtoaa hyvin ja tuhina on sen mukainen. Koko kätilöosasto täällä odottaa kuumeisesti mitä tuo pikkumusta pitää sisällään. Ihan sanamukaisesti kuumeissaan ; jospa Sanna äkkiä parantuisi ja pääsisi kaveriksi.

Ehdittiin me tässä välissä jo harrastaa kissametsästystä kaiken muun ohella.  Kuusi viikkoa sitten oli reissussa olevan perheen kissa päättänyt ulkoistaa itsensä asuntovaunusta ja aloittaa oman lomareissun. Kotiin oli kisulla matkaa semmoiset 6 tuntia. Useamman kerran paikallislehdessä oli ilmoitus karkurista ja kun yksi ilta ajeltiin kotia niin siinä se kisu käveli rannassa. Seurattiin mihin se matka vei ja seuraavana aamuna vietiin loukku sitten odottamaan. Koko viikon odotettiin ja toivottiin että saalista saataisiin ja niinhän se nälkä vihdoin voitti - kissa pyydystetty. Onnellinen perhe ajoi sitten seuraavana aamuna hakemaan kisua kotiin. Nähtäväksi jää saivatko he kerralla montakin kisua matkaansa