Maanantaina kävin onnellisen tietämättömän vetämässä jatkoryhmän treenit ja sen jälkeen treenasin vielä Qiran ja Papun. Qira on jo niin taitava tyttö että osaa mennä ihan itse putkeen ja tulla siihen käteen kumpi on nyrkissä tässä -komennolla ;D Papun kanssa otettiin vaan viittä aitaa ja putkea ihan vauhdin hakemiseksi ja tehtiin takaaleikkauksia. Robi ei päässyt treenaamaan kipeentyneen selän takia vaan sain "nauttia" hieronnasta. Tai herra oli oikeastaan niin kipeä että ei edes kunnolla pystynyt hieromaan. Lauantain kisoista Robi tuli viimeiseltä aidalta hassun näköisesti alas, aivan kuin lihaskramppi olisi iskenyt kesken hypyn. Ja krampille se vaikuttaa koska menoa ei enää tovin päästä haitannut. Mutta esteiltä pysytään poissa niin kauan kunnes selkä kestää kunnolla hieroa.

Samaan aikaan Kuusamossa Fanin puolentoista vuoden ikäinen sheltinurospentu oli kadonnut aivan yhtäkkiä keskellä metsää. Jope joka ei koskaan lähtenyt minnekään. Kyyneleet tuli väistämättä silmiin kun pelko iski että pentu saisi äitinsä kohtalon. Edessä oli pitkä yö kun sai vahtia puhelinta olisiko viestiä tullut.

Tiistaina oli sitten Colan vuoro päästä myös treenaamaan. Minna olikin viritellyt meille kunnon ansat ja sitten oltiinkin kaikki ihan solmussa...hyvä että kotiin osattiin! Mutta paljon sai taas omaa liikkumista ja ohjaamista korjattua ja nyt pitää vaan muistaa tehdä kotiläksyt.

Keskiviikko oltiin sitten vaan kotona ja riekuttiin kotipihalla porukalla. Colan kanssa käytiin tekemässä vesiltä nouto niin että vein ensin linnun yli vastarannalle ja sitten lähetin koiran uimaan. Cola ui mainiosti yli, otti linnun ja toi minulle. Tämän tekee aika varmasti kun paikka on tuttu mutta ei toimi vielä aivan oudossa paikassa.

Torstaina teimme sitten uhkarohkean vedon ja lähdin Colan ja Rocin kanssa ihan kolmestaan vesityökokeeseen Lumijoelle. En ollut ennen tätä päivää itse ohjannut yhtäkään bretonia rodunomaisessa kokeessa! Ja retkuja meillä on ollut vuodesta 1994...

Roci oli vuorossa ensin ja kaikki lähti liikkeelle hyvin, suorastaan erinomaisesti. Ammuttaessa koira rauhallinen, todellisella tarmolla veteen ja ui tuulen alle ja nousi vastarannalle. Löysi sorsan ja lähti tulemaan takaisin... kunnes jostain kumman syystä tiputti linnun siihen ja lähti etsimään uutta!! Sain ohjattua Rocin vielä 2 kertaa takaisin linnulle mutta ei herra sitä suostunut ottamaan. Pikkuisen otti pannuun...

Sitten tuli Colan vuoro ja lopputulos oli samanlainen... hermo oli aika tiukalla kun sain lähteä tyhjätaskuna ajamaan takaisin reilu 200 kilsaa kotia.... voi koirat, voi koirat... olisitte nyt voineet ne linnut tuoda perille asti...

Kuusamossa oltiin koko viikko etsitty Jopea, paikallisradio ja -lehti oli ilmoituksia tulvillaan mutta koirasta ei mitään havaintoa maanantai illan jälkeen jolloin oli nähty yhden talon pihassa. Pahin mahdollinen alkoi väkisin hiipiä mieleen vaikka kuinka yritti pitää toivoa yllä. Sitten perjantai aamuna lenkkeilijä oli nähnyt Jopen venevalkamassa mutta ihmisen nähtyään oli koira häipynyt metsikkoon.

Kotijoukkojen saapuessa etsimään ei Jopesta näkynyt enää merkkiäkään. Paikka rauhoitettiin hetkeksi ja jätettiin tuttuja vaatteita veneiden lähellä. Ja ei mennyt kuin muutama tunti niin soopeli pieni karvapallo ilmaantui veneen alle nukkumaan! Aaah sitä molemmin puolista onnen tunnetta kun katseet kohtasivat. Jope oli ihan heti tuntenut kotiväen ääneen ja tullut haukkuen luokse. Onneksi kaikki meni parhain päin ja pieni herra pääsi turvallisesti kotiin. Vielä ei ollut Jopen aika lähteä.