On ollut niin iihaanaa kun on saanut touhuta koirien kanssa kokonaiset 4 päivää! Kaikki muu onkin sitten jäänyt unholaan...

Viikonloppuna olimme agilitykisoissa Maaningalla. Papu nousi 2-luokkaan ja teki siellä ekat ratansa myös. Tuloksena oli 10 ja hylly. Vetäisi kyllä neiti niin hienosti väärälle esteelle että ei ehtinyt kissaa sanomaan. Nuoruus ja väsymys näkyi kyllä tällä radalla kun taisi Papu ehtiä mennä radan 5 tai 6 kertaa oman mielen mukaan...Cola oli mukana mammaloman jälkeen myös, tuloksena molemmilta radolta 10 ja hieman yliaikaa. Ensimmäinen rata oli tosi varovainen, mutta toisella alkoi olla jo oma itsensä. Rudi ja Qira oli myös mukana opettelemassa kisapaikan tunnelmaa tulevaisuutta varten.

Ruuti oli päässyt mukaan myös kun "isosisko" bordercollie Poppa oli kisoissa myös. Onnea Lissulle vielä Popan 0-tuloksesta. Ruuti oli muuttunut aika totaalisesti siitä kun lähes vuosi sitten ollaan viimeksi livenä nähty. Kroppaan oli tullut massaa ja muutenkin koiruus näytti tosi kauniille. Ja mikä ilme päässä. Voi hyvälle omalla tunnolla kehua vaikka onkin oma kasvatti. No on Ruutilla hieman isot korvat, mutta vain hieman....mutta se ei kokonaisuudessa merkitse yhtään mitään.

Kun kaksi kahjoa pääsee suunnittelemaan yhdessä koirien koulutusta niin siitä ei voi tulla kuin hyvä ;D Sulo ja Ville saapuivat meidän iloksi sunnuntaina ja sitten yhdessä kolusimme pitkin peltoja ja rantoja tiistai iltapäivään asti. Saimme paljon onnistuneita suorituksia ja niin ne tuli maalta noudot kuin vesityötkin tehtyä. Kiitos käynnistä ja koulutusneuvoista!

Tiistaina kävi myös Jaden pentu Taavi ja komiasti koira hakee pellolla nuorten luokkaan. Maalta noutoon vaan kurinalaisuutta lisää niin hyvä tulee. Junkkariin taidamme saada kenties koko poppoon mukaan. Olisipas se mahtavaa jos näin kävisi!

Lyylin, Majaniemen Allright Cola, lonkkakuvien tulokset tulivat myös- C. Ei auttanut kaksi A-lonkkaista vanhempaa Lyyliä saamaan terveitä lonkkia. Onneksi c-lonkka ei tule kuitenkaan vaikuttamaan koiran elämään käyttökoirana.

Tähän loppuun liitetään sähköposti minkä sain tässä menneellä viikolla missä kiteytetään aika sopivasti ajatuksia.

Kuusivuotiaan näkemys koiran tarkoituksesta

Eläinlääkärinä toimiessani minut kutsuttiin tutkimaan erästä
Irlannin susikoiraa nimeltä Belker. Koiran omistajat, Ron, vaimonsa Lisa ja
heidän pieni poikansa Shane, olivat kaikki hyvin kiintyneitä Belkeriin, ja
toivoivat ihmettä.

Tutkin Belkerin, ja totesin, että se oli kuolemassa syöpään.
Kerroin perheelle, ettemme voineet tarjota tälle vanhalle ja rakastetulle
koiralle mitään muuta kuin eutanasian. Se voitaisiin tehdä heillä kotona, ja
näin saattaa Belker turvallisesti, omien ihmisten ympäröimänä, viimeiselle
matkalleen.

Tehdessämme valmisteluja Ron ja Lisa sanoivat, että voisi
olla hyvä, että kuusivuotias Shane olisi myös läsnä. Heidän mielestään Shane
saattaisi oppia jotakin tästä kokemuksesta.

Seuraavana päivänä tunsin tutun kuristavan tunteen kurkussani
katsellessani Belkeriä ja perhettä, joka ympäröi sitä. Shane vaikutti niin
rauhalliselta silittäessään vanhaa koiraa viimeistä kertaa, että aprikoin,
tiesikö hän mitä oli tapahtumassa. Muutamassa minuutissa Belker nukahti
rauhallisesti viimeiseen uneen.

Shane vaikutti hyväksyvän Belkerin poismenon ilman mitään
vaikeuksia. Istuimme kaikki hetken yhdessä puhellen siitä surullisesta
tosiasiasta, että eläimet elävät ihmistä niin paljon lyhyemmän ajan. Shane,
joka oli kuunnellut hiljaisena keskustelua, virkkoi: "Minä tiedän
miksi". Yllättyneinä me kaikki jäimme kuuntelemaan. Se, mitä hän sanoi
seuraavaksi, hätkähdytti minua. En ollut koskaan kuullut yhtä lohduttavaa selitystä.

Hän sanoi: "Ihmiset syntyvät siksi, että he voivat
oppia, miten eletään hyvä elämä. Että rakastetaan ja ollaan kilttejä
toisilleen, eikö totta?"

Sitten hän jatkoi: "No siis, koirat tietävät jo tämän,
ja siksi niiden ei tarvitse elää niin pitkään."