Lauantaina suuntasimme Colan ja Papun kanssa Maaningalle agikisoihin. Niin ja olihan meillä oma kisamaskotti mukana... Qira nimittäin... neiti jaksaa hauskuuttaa yleisöä aina energiamäärällään. Sitähän retonille riittää...

Papu ei ollut taaskaan oma itsensä :( yritti kesken radan lähteä kentältä, hyppääminen oli kuin hidastetusta filmistä. Kontaktit teki reippaasti ja tarkasti- tämä olikin ainoa valopilkku Papun kahdessa startissa. Cola oli taas täysin vastakohta Papulle, onneksi. Radan alku oli tyypilliseen tapaan Colalle hidas mutta vauhti kasvoi loppua kohti. Neiti oli tarkalla päällä, tiukat kaarrokset ja ohjata Colaa ei juuri tarvinnut. Luki ajatukset ja toimi sen mukaan. Ensimmäiseltä radalta tuloksena 0.

Toinen rata oli ensimmäisen toisinto melkein loppuun asti. Cola katsoi putkelle lähtiessä kuin varmistaakseen minulta meeneekö oikeaan päähän putkea ja juoksi sitten putken suun ohi. Ei tämä vielä mitään- sitten tuli minun vuoroni töpätä. Loppusuora oli aika hankala koiralle lukea ja se olisi vaatinut minulta juuri sellaisen ohjauksen kuin suunnittelin rataan tutustumisessa. Ja kappas, mikähän se ihmismieleen yht äkkiä iski kun piti mennä loppu tekemään juuri niin kuin ei pitänyt.

Jäin kuin tikku p...aan seisomaan ja Cola eteni ne 3 aitaa jotka oli selvästi luettavissa ja näen silmissäni Colan ilmeen vieläkin kun kääntyi katsomaan minne mennään sitten. No minä kun olin jähmettynyt sinne paikoilleni niin sitten Cola teki itse valintansa ja hyppäsi, kappas vaan, väärän aidan. Tuloksena siis hylly. Voi itku ja hammasten kiristys mikä iski iltaa kohden... oltaisiin oltu mestaruustaistolla korkealla jos tuloksena olisi ollut 0 ja 5... mikä, mikä, mikä laittoi ajatuksen niin solmuun...HUOH...

Mutta pääasia että koira toimi niin saan ruoskia vain itseäni...